maanantai 9. tammikuuta 2017

Pennut 1 vrk

Kaikki ei nyt olekaan mennyt kun Strömsöössa sen viimeisen pennun, Nuutin suhteen.  Eilen kaikki näytti tosi hyvältä; kaikki pennut olivat tissillä ja muutenkin eläväisiä. Tänä aamuna aloin tutkimaan pentuja kun huomasin että Nuutti oli ihan kalpea.  Tarkemmin tutkittuani huomasin että toinen takajalka oli sininen ja nyt vielä turvoksissa. Se sittenkin vaurioitui siinä kun sitä joutui vetämään!
Soitin Evidensiaan ja lähdin päivystykseen. Olin jo valmistautunut siihen että se lopetetaan saman tien, mutta annettiin vielä mahdollisuus kun röntgenkuvissa luut eivät olleet vaurioituneet. 
Diaknoosina:  OTJ hematooma ja pehmytkudostrauma.

Nuutti sai piikkinä kipulääkettä ja vielä mukaan 3:n kerran piikit annettavaksi tänään ja huomenna ja nestettä nahan alle.  Sen lisäksi ruokin sitä vastikkeella. Jos ei nämä konstit auta viikon kahden sisällä yhtään, silloin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lopetus! Millainen koira siitä sitten kasvaa, sitä ei tiedä kukaan, tuleeko ylipäätänsä eläjää. Ja onko siitä sitten kaikki mahdolliset viat.  Jos se selviää, ehkä se jää sit minulle.  Ehkä ei!  Ei osaa sanoa vielä.

On ennenkin ollut isoja pentuja esim: Heimo & Br. Indiana Jones oli syntyissään 550 g ja sen Alma kyllä sai punnerrettua ulos. Tosin Alma oli isompi narttukin kuin Elvi. 

No onneksi on 4 tervettä ja elinvoimaista pentua tuhisemassa laatikossa.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti